teksti.gif
blank
blank
blank
 blank

VUODEN CAIRN-KILPAILU

  

Vuoden Cairn -kilpailuun lasketaan tulokset Suomen Kennelliiton virallisista näyt­telyistä, kerhon erikoisnäyttelyistä, Open Showsta ja Eloturnauksesta. Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista laskettavat pisteet ja ratkaisee tulkintatapauksissa, mikä on kerhon erikoisnäyttely. Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat. Koiran omistajan on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Pistelaskussa huomioidaan koiran viisi parasta näyttelytulosta. Jos kaksi koiraa pääsee samaan pistemäärään, palkinnon saa se koira, jonka pistemäärä kuudennesta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä aina seuraavasta näyttelystä (seitsemäs, kahdeksas jne.). Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, palkinnon saa se, jonka pistemäärä arvosteltujen cairnien määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen cairnien määrän mukaisessa kokojärjestyksessä.  Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

                     Peruspisteet:
                     Paras narttu-/urosluokissa sijoittumisesta koira saa pisteitä seuraavasti: 
                     Paras uros / narttu                      1.  4 pistettä
                                                                            2.  3 pistettä 
                                                                            3.  2 pistettä 
                                                                           
4.      1 piste 
                    Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin): 
                    ROP                                            + 3 pistettä
                    VSP                                             + 1 pistettä
                    Cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti     
                   
rodun parissa toimiva tuomari     + 2 pistettä

                    Muu cairneja kasvattava tuomari tai cairnkasvattaja ilman    

                    tuomarioikeuksia                        +1 piste
   

                    PU/PN-luokassa sijoittuneet saavat 0,2 lisäpistettä jokaisesta näyttelyssä arvostellusta saman 
                    sukupuolen koirasta, kuitenkin enitään 5 pistettä.
                    ROPksi valittu koira saa kuitenkin aina nä­mä pisteet osallistujamäärältään suuremman sukupuolen mukaan.

VUODEN PENTU –KILPAILU

  

Vuoden pentu –kilpailuun lasketaan tulokset Kennelliiton virallisten näyttelyiden yhteydessä olevista pentuluokista ja kerhon omista erikoisnäyttelyistä, Open Showsta ja Eloturnauksesta.

                      Epävirallisista näyttelyistä  on toimitettava itse tulokset pisteiden laskijalle.

                      Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista laskettavat pisteet.  Pistelaskussa huomioidaan koiran 3 
                       parasta pentuluokan näyttelytulosta. Pisteitä saa vain kunniapalkinnon saanut pentu. 

Jos kaksi koiraa päätyy tasapisteisiin, palkinnon saa se, jonka pistemäärä neljänneksi parhaasta näyttelystä on suurempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä arvosteltujen pentujen määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen pentujen määrän mukaisessa kokojärjestyksessä. 

Kilpailuun osallistuvat Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat pennut.
Koiran omistajan on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen.

                      Peruspisteet: 
                  Pentujen kilpailuluokan sijoitukset 
                       PEK 1                                4 pistettä
                       PEK 2                                3 pistettä
                       PEK 3                                2 pistettä
                       PEK 4                                1 piste

Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin): 

                        VSP-pentu                       +1 pistettä
                        ROP-pentu                       +3 pistettä

Kilpailuluokassa sijoittuneet pennut saavat jokaisesta näyttelyssä arvostellusta saman sukupuolen pennusta + 0,5 pistettä kuitenkin enintään 4 pistettä.

 

ROPksi valittu pentu saa kuitenkin aina nä­mä pisteet osallistuja­määrältään suuremman sukupuolen mukaan.

VUODEN VETERAANI-KILPAILU

Vuoden veteraani –kilpailuun lasketaan tulokset Kenelliiton virallisista näyttelyistä, kerhon erikoisnäyttelyistä, Open Showsta ja Elo­turnauk­sesta. Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista las­kettavat pisteet. Pistelaskussa huomioidaan koiran viisi parasta näyt­te­ly­tulosta.

  Jos kaksi koiraa pääsee samaan pistemäärään, palkinnon saa se koira, jonka pistemäärä kuudennesta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä aina seuraavasta näyttelystä (seitsemäs, kahdeksas jne.). Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, palkinnon saa se, jonka pistemäärä arvosteltujen veteraanien määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen veteraanien määrän mukaisessa kokojärjestyksessä.  Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. 

Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat. Koiran omistajan on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen.

                Peruspisteet: 

                    Veteraanien kilpailuluokan sijoitukset laatumaininnalla erinomainen (ERI) 
                    VEK ERI 1                         4 pistettä
                    VEK ERI 2                         3 pistettä
                    VEK ERI 3                         2 pistettä 
                    VEK ERI 4                         1 pistettä
                Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin):

                    ROP-veteraani                  + 3 pistettä
                    VSP-veteraani                  + 1 pistettä

                    Cairnterriereitä päärotunaan
kasvattava ja aktiivisesti
                    rodun parissa toimiva tuomari     + 2 pistettä 
                    Muu cairneja kasvattava tuomari tai
cairnkasvattaja ilman 
                    tuomarioikeuksia                         +1 pistettä

Kilpailuluokassa laatumaininnalla erinomainen sijoittuneet veteraanit saavat jokaisesta näyttelyssä olleesta veteraanista + 0,5 pistettä, kuitenkin enintään 4 pistettä.

VUODEN KASVATTAJA-KILPALU 

Vuoden kasvattaja –kilpailuun lasketaan kasvattajan viiden kasvatin kolme parasta näyttelytulosta Vuoden Cairn pistelaskun mukaisesti. Lisäksi lasketaan viisi parasta kasvattajaluokan tulosta. Kilpailuun osallistuvan kasvattajan on saatava vähintään yksi kasvattajaluokan tulos vuoden aikana. Kilpailuun voi osallistua kasvattaja, jonka kennelin kotipaikka on Suomessa. Kasvattajan on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen.

                Peruspisteet kasvattajaryhmistä: 

                    KAS 1 - 4                                     5 pistettä

                Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin): 

                    KP                                               +1 piste

                    Cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti 
                    rodun parissa toimiva tuomari     + 2 pistettä
                    Muu cairneja kasvattava tuomari tai
cairnkasvattaja ilman 
                    tuomarioikeuksia                         +1 pistettä

Jokaisesta voitetusta kasvattajaluokasta saa + 1 pistettä, kuitenkin enintään 5 pistettä.

Muiden kuin viiden mukaan laskettavan kasvatin on mahdollista saada lisäpiste seuraavista palkinnoista: SERT, CACIB, ROP, VSP

Kasvatti voi saada lisäpisteen vain kerran ja mukaan lasketaan vain 1 palkinto / koira
.

                VUODEN JALOSTUSKOIRA-KILPAILU

Vuoden jalostuskoira –kilpailuun lasketaan jalostuskoiran viiden jälkeläisen 3 parasta näyttelytulosta. Pisteet näyttelytuloksista tulevat Vuoden Cairn –pistelaskun mukaisesti.

Kallen Malja

Kallen Malja on vuosittain jaettava palkinto sille urokselle tai nartulle, jonka jälkeläiset ovat menestyneet vuoden aikana parhaiten näyttelyssä. Pistelaskusäännöt ovat samat kuin Vuoden jalostuskoira –kilpailussa. Kallen Maljan saa siis Vuoden jalostuskoira –kilpailun voittanut uros tai narttu. Palkinnon on lahjoittanut kennel Heathermoor, omistaja Tiina Hirvonen.

                                                                                                                                              

 

 

 

 

 

 

 

 

                               

blank

© 2004-2005  Cairnterrierikerho ry. - Palvelun toteutus Trival Oy                    Sivun alkuun

blank